Juuri-blogi

 
 
19.1.2017
 
VANHUKSIIN KOHDISTUVAA KALTOINKOHTELUA JA VÄKIVALTAA TORJUMASSA KAHDEN LAIN VÄLISSÄ
 
 
 
Olen oululainen vanhuspsykiatri Pirkko Hiltunen, jota pyydettiin vuonna 2013 mukaan viisivuotisen JUURI-hankkeen paikalliseen erityisasiantuntijoista koostuvaan ohjausryhmään. JUURI-hanke on vuosina 2013 – 2017 toteutettava Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama yhteistyö- ja kehittämishanke ikääntyneisiin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa ja kaltoinkohtelua vastaan. Juuri-hankkeen hallinnoinnista ja valtakunnallisesta koordinoinnista vastaa Turvallisen vanhuuden puolesta - Suvanto ry. Hankkeen pilotointi toteutetaan Oulun seudulla yhteistyössä Oulun ensi- ja turvakoti ry:n ja Oulun Seudun Mäntykoti ry:n kanssa.
 
Olin ja olen edelleen kiitollinen kutsusta mukaan ohjausryhmän yhdeksi jäseneksi tähän tärkeään ja hyvin suunniteltuun hankkeeseen.  Pääsin mukaan muutaman kerran vuodessa kokoontuvaan innovatiiviseen ryhmään, jonka jäsenet ovat todellisia erityisasiantuntijoita, ja joilla niin työssään kuin tässä ohjausryhmässäkin on sydän mukana. Tavoitteena on, että hankkeen päättyessä tämän vuoden lopussa vanhusten kaltoinkohtelun ja lähisuhdeväkivallan vastainen työ on juurrutettu arjen käytäntöihin.
 
Vanhusten kaltoinkohtelulle ei ole yhdenmukaista määrittelyä. Kaltoinkohtelun voitaisiin kuitenkin määritellä olevan kerrallinen tai jatkuva teko tai jonkun vanhusta auttavan teon laiminlyöminen, joka tapahtuu missä tahansa luottamukseen perustuvassa suhteessa aiheuttaen ikääntyvälle vahinkoa tai ahdinkoa. Kaltoinkohtelu mielletään yleisesti fyysiseksi, henkiseksi, uskonnolliseksi, taloudelliseksi ja seksuaaliseksi väkivallaksi. Myös kemiallinen rajoite eli lääkkeen käyttö ilman lääketieteellisiä hoitoperusteita on kaltoinkohtelua, jota on myös hoidon laiminlyönti, äärimmillään hoidotta jättäminen.
 
Kaltoinkohtelua ovat myös oikeuksien rajoittaminen, ihmisoikeuksien loukkaaminen, yleinen huono, välinpitämätön ja alentava kohtelu sekä verbaalinen halveksunta. Vanhusten kaltoinkohtelun yhteydessä voidaan puhua myös itseään laiminlyövistä vanhuksista. Ulkopuolista tekijää ei ole, vaan vanhus itse jollain lailla laiminlyö itseään kenenkään puuttumatta tilanteeseen. Itseään laiminlyövät vanhukset jättävät täydellisesti huolehtimatta omasta hygieniastaan, ravitsemuksestaan, fyysisten sairauksiensa hoidosta ja asuntonsa siisteydestä.
 
Kun antautuu täysin sydämin tehtäväänsä, joku yksityiskohta saattaa kenties unohtua kaikessa hyvää tarkoittavassa toiminnassa. Minulle ainakin kävi näin. Tapasin joulun alla hyväntekeväisyyshommissani kotihoidon työntekijöitä, jotka vielä jaksavat auttaa vanhuksia vapaaehtoistyössä. Puheeksi tuli, kuinkas muuten, sydämeni asia vanhusten kaltoinkohtelu ja JUURI-hanke. Minulle aivan uutena asiana, tai itse asiassa syvälle mielen sopukoihin torjuttuna, esille tulivat yksittäisten työntekijöiden ongelmat kahden lain välissä: itsemääräämisoikeus ja vanhuspalvelulaki. 
 
Kotihoidossa on vanhuksia, jotka tietävät oikeutensa itsemääräämisestä. Entäpä kun koti on niin sanotusti rohkeasti erilainen: siivoamaton, kaoottinen ja haiseva, mutta emäntänä tai isäntänä on oikeuksistaan tietoinen kansalainen. Tämä ryhmä tunnetaan kirjallisuudessa nimikkeellä ”itseään laiminlyövä vanhus”. Työntekijät, Oulussa tietenkin pitkin kaupunkia pyöräilevät ja ehkä sateen sattuessa autoilevat työlleen omistautuneet, ovat todella yksin näissä tilanteissa. Laitospaikkoja vähennetään, ja yhä useampi päättää oikeuksistaan omissa kodeissaan. Edunvalvoja ei voi olla ratkaisumalli, koska suinkaan kaikilla vanhuksilla ei ole esimerkiksi muistisairautta tai mielisairautta. Samoin laitoksissa toimitaan itsemääräämisoikeuden ja kaltoinkohteluun puuttumisen välimaastossa: onko oikeus auttaa, kun vanhus kieltäytyy avusta.
 
Joulukuun hyväntekeväisyystapahtumassa syöksähti syvältä mielestäni tietoisuuteni tasolle, kuinka olen vuosien varrella ennen JUURI-hanketta vakaumuksella pitänyt luentoja vanhuksen itsemääräämisoikeudesta esimerkiksi otsikolla ”onko vanhus objekti vai subjekti? Kuullaanko hyvää tarkoittavissa päätöksissä vanhan ihmisen omia mielipiteitä?” Pitämäni luennot ovat toisaalta kuitenkin edelleen ajankohtaisia. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin strategia on juuri päivitetty vastaamaan nykyisiin ja tuleviin haasteisiin: ”pääpaino toiminnan kehittämisessä on potilaan näkökulma, jota on entisestään vahvistettu. Meidän pitää uskoa potilaan kykyyn osallistua ja vastata hoidostaan vahvemmin ja itsenäisemmin kuin ennen. Huolehtivaisesta henkilöstöstä se voi tuntua luopumiselta, mutta eiköhän asiakas ole luottamuksen arvoinen” (Pohjanpiiri 6/2016, pääkirjoitus). 
 
Itsemääräämisoikeutta emme siis voi sivuuttaa kaikessa hyvää tarkoittavassa auttamisessamme. Jos tämä oikeus työntekijältä pääsee unohtumaan, niin aluehallintovirasto eli Avi voi tästä muistuttaa. Näin kävi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella olevassa psykiatrisessa sairaalassa, Visalan sairaalassa. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan Visalan sairaalassa ei ole toimittu asianmukaisesti potilaan itsemääräämisoikeudessa (Kaleva 13.12.2016).
 
Näillä ohjeilla luovikaamme ja tehkäämme parhaamme vanhusten kaltoinkohtelun ja väkivallan torjumiseksi! Välinpitämättömiksi emme saa tulla. Jos työntekijälle herää huoli vanhuksen selviytymisestä tulee hänen tehdä lain mukainen ilmoitus kunnan vanhustyöstä vastaavalle henkilölle (SHL 48§ ja Vanhuspalvelulaki 25§).
 
Kirjoittaja:
Pirkko Hiltunen
Vanhuspsykiatri, Oulu